Satuitteko huomaamaan helmikuun 2010 Hesarin kuukausiliitteessä lyhyen kolumnin otsikolla
"Sonta, ruskea kulta".
Kolumnissa sanotaan, että ennen oli lehmien lanta arvokasta, nimenomaan lannoitteena, mutta nyt on toisin; sillä ei olekaan enää lannoitearvoa ja sen arvoa laskee entisestään siitä karkaava metaani, joka on paha ympäristön uhkatekijä, hiilidioksidiakin hurjempi kasvihuonekaasu. Ja lehmätaloudella menee tuotantoketjun suuren hiilijalanjäljen vuoksi muutenkin huonosti. Jopa Paul McCartney on vähentänyt naudanlihan syöntiään yhtenä päivänä viikossa, jotta maailma pelastuisi. Esimerkkejä ja valintoja toki tarvitaan.
Sen sijaan kolumnista unohtuu keskeinen totuus; sonta on edelleen ruskeaa kultaa.
Lihantuotannon ympäristökuormituksesta olen väitteen kanssa pitkälti samaa mieltä, mutta toivottavasti joku vakuuttava asiantuntijataho (Suomen Biokaasuyhdistys?) oikaisee kirjoittajan yksisilmäistä näkemystä maatalouden metaaniongelmasta. Tekstistä välittyy vaikutelma, että karjanlannan metaani olisi pelkästään riesa, joka vaikuttaa koko elinkeinon imagoon. Samalla kolumnistille ja hänen lukijoilleen voisi kertoa vähän siitä, mitä tuolle lehmän lannan arvokkaalle, laadukkaalle, puhtaalle, lähitaloudelliselle ja hiilineutraalille energiaraaka-aineelle voitaisiin järkevällä tavalla tehdä. Vaikkapa Ruotsin malliin.
Sonta, kuplivaa kultaa
